Latte ja latte macchiato ovat Amerikasta


Caffe latte on amerikkalainen juoma, jota italialaiset eivät juurikaan juo. Euroopassa latte-kahvia pidetään joskus amerikkalaisten ”laihan kahvikulttuurin” tuotteena. Siinä pitkään lasiin tai mukiin kaadetaan yksi osa espressoa (yleensä tuplaespresso) ja kaksi osaa (noin 140 millilitraa) 60-asteiseksi lämmitettyä maitoa. Juoma on hyvin maitovetoinen. Siksi siihen sopivat varsinkin tuhdit ja tummapaahtoiset kahvit. Kokonaisvolyymi on hiukan alle 250 millilitraa.

Latte macciato on caffe latte, joka tehdään väärinpäin ja erityisen kevyellä kahvisuhteella. Latte macciatossa vaahdotetaan ensin maito ja kaadetaan se pitkään kuppiin tai lasiin. Tämän jälkeen juomaan tehdään single espresso, joka lisätään maidon päälle. Näin 250 millilitraiseen juomaan tulee 35–40 millilitraa espressoa eli kahvia on vain kuudesosa suhteessa maitoon.

Latte macciatosta on vaikea saada hyvää ja tasapainoista kahvijuomaa maidon dominanssin takia. Se on jo hyvin lähellä nuorten suosimia kahvittomia maitojuomia, steamereita. Latte macciato sopii kuitenkin monille kahvinjuontiin totutteleville ihmisille. Se voi olla paras valinta myös odottaville äideille, joiden elimistö vieroksuu vahvempia kahvijuomia.