Puoliksi pesty on kompromissi

Puoliksi pestyssä eli pulped natural -kahvissa on yhdistetty kuivakäsittelyn ja pesemisen parhaat puolet. Menetelmä otettiin käyttöön laajemmin vasta 1990-luvulla Brasiliassa. Tämän jälkeen se on yleistynyt vauhdilla erityisesti Brasiliassa mutta myös Aasiassa ja Väli-Amerikassa.

Jälleen kerran puolipesuista on lukematon määrä variaatioita, mutta yhteistä niille on, että pavusta pestään hedelmäliha pois samalla tavalla kuin pestyissä kahveissa. Sen sijaan pergamenttikalvo ja usein myös osia hedelmälihasta jätetään pavun ympärille kuivattamisen ajaksi. Tämä lisää jälleen kerran pilaantumisen riskiä, jos kuivatus ei onnistu täydellisesti. Siksi kuivauksessa käytetään usein koneellisia kuivureita.

Koska papuja ei fermentoida, jäljelle jääneestä hedelmälihasta ja pergamenttikalvosta imeytyy sokereita papuun samoin kuin natural-kahveissa. Kuivumisen jälkeen pavut menevät jatkokäsittelyyn, jossa uloimpien kerrosten jäännökset poistetaan kuivamyllyssä, kuten pestyistä ja natural-pavuistakin.

Puoliksi pestyissä kahveissa käsittelyn vaikutus makuun on pesukäsittelyn ja kuivakäsittelyn välimaastosta. Kahveissa on melko painava suutuntuma, mutta toisaalta ne ovat usein puhtaamman makuisia kuin natural-kahvit.

Erilaisia pulped natural -käsittelyjä ovat myös honey-käsittely, joita voi olla eriasteisia, kuten white honey, yellow honey ja black honey.