CAFFIELÄMÄÄ
Panama on geisha-kahvien mekka
Panama on pieni kahvimaa, mutta tunnettu. Sen paras kahvialue, Chiriqui on lännessä lähellä Costa Rican rajaa. Panaman halutuimmille kahveille tyypillisimpiä piirteitä ovat kevyt olemus ja raikas mutta ei kuitenkaan liian terävä hapokkuus sekä miellyttävä mieto makeus.
Parhaista panamalaisista geisha-kahveista maksetaan toisinaan huikeita kilohintoja kahvimarkkinoilla. 2000-luvulla geisha on niittänyt kuuluisuutta maailman kalleimpana kahvina, ja legendaarisen Hacienda La Esmeralda -tilan raakakahvia on myyty huutokaupassa parinsadan euron kilohintaan. Viime vuosina useat tilat Panamasta ovat alkaneet tuottaa yhä kalliimpia erikoiseriä. Näistä valtaosa menee Kiinan markkinoille.
Geishassa on jasmiinin, marjan ja sitruksen voimakkaita ominaisuuksia. Se on alunperin lähtöisin Etiopiasta, josta se tuotiin 1950-luvulla Panamaan. Geishaa kasvatetaan Panaman hyvien kokemusten innoittamana nykyisin myös Tansaniassa, Costa Ricassa, Perussa ja Kolumbiassa. Se tuottaa marjaa puolet vähemmän kuin esimerkiksi bourbon-mutaatio caturra.