Maailman kallein kahvi

Maailman kallein kahvi on todennäköisesti Geisha. Mutta parhaat kahvit myydään paahtimoille huutokaupalla ja se, miltä tilalta tai mistä maasta maailman kallein kahvi tulee minäkin satokautena, vaihtelee. Näin 2010-luvun perusteella voisi sanoa, että maailman kallein kahvi on todennäköisesti panamalainen geisha.

Pitkään maailman kalleimman kahvin titteliä piti hallussaan Jamaica Blue Mountain. Sivettikissan jätöksistä kerätty Kopi Luwak on myös esiintynyt näillä listoilla. Mutta tällä vuosituhannella on käynyt selväksi, että hyvin erikoisten laatukahvien joukosta voi löytyä eriä, joista maksetaan useiten satojen dollarien kilohintoja.

Kilpajuoksu maailman kalleimman kahvin tittelistä kääntyi Panamaan viimeistään, kun Esmeralda- tilan Geisha voitti useita kilpailuja ja kahvista tuli tunnettu. Sen jälkeen Panamassa ja muualla Väli-Amerikassa sekä Kolumbiassa on alettu viljellä enemmän pieniä eriä Geishaa, joista maksetaan satumaisia hintoja. Erityisesti 2010-luvun lopussa kahvin käsittely on lisäksi kehittynyt roimin askelin ja erilaisia happettomia käymisreaktioita ja hiivakäymistä on alettu hyödyntää yhä enemmän. Samalla fermentointitankkeihin on alettu lisätä makua antavia hedelmiä. Enää ei ole selvää, mikä on maailman arvostetuin ja kallein kahvi.

 

 

 



Artikkelit

Panama on geisha-kahvien mekka

Panama on pieni kahvimaa, mutta tunnettu. Sen paras kahvialue, Chiriqui on lännessä lähellä Costa Rican rajaa. Panaman halutuimmille kahveille tyypillisimpiä piirteitä ovat kevyt olemus ja raikas mutta ei kuitenkaan liian terävä hapokkuus sekä miellyttävä mieto makeus. Parhaista panamalaisista geisha-kahveista maksetaan toisinaan huikeita kilohintoja kahvimarkkinoilla. 2000-luvulla geisha on niittänyt kuuluisuutta maailman kalleimpana kahvina, ja legendaarisen Hacienda La Esmeralda -tilan raakakahvia on myyty huutokaupassa parinsadan euron kilohintaan. Viime vuosina useat tilat Panamasta ovat alkaneet tuottaa yhä kalliimpia erikoiseriä. Näistä valtaosa menee Kiinan markkinoille. Geishassa [...]

Lue Lisää