Caffi suojelee Itämerta

Caffi lahjoitti 866 euroa

Caffi osallistuu Itämeren suojeluun keräämällä tuottoja muovipussien käytöstä. Caffi lahjoittaa jokaisesta myydystä muovipussista 5 senttiä Baltic Sea Action Groupille, joka on Itämeren alueella toimiva voittoa tavoittelematon säätiö. Maaliskuun loppuun mennessä pottiin oli kertynyt 866 euroa.

Muovi on merissä vakava ongelma. Siksi me Caffissakin harkitsimme muovikasseista luopumista. Toimiva vaihtoehto kassalla ostosten pakkaamiseen käytetylle muovipussille olisi ollut siirtyminen paperipusseihin.

Käytännössä kuitenkin paperipussin valmistaminen on teollisuudessa niin paljon vaikeampaa ja energiaa enemmän kuluttavaa, ettei siirtymä niihin olisi ollut mielekäs. Lisäksi kevyt muovipussi tarpeeseen ja sen lajittelu energiajätteeseen on kokonaisratkaisuna melko ekologinen. Siksi valitsimme toimintatavaksemme valistuksen ja muovipussien maksullisuuden. Maksujen tuotto käytetään meitä lähimmän meren eli Itämeren suojeluun.

Caffin taktiikka on toiminut hyvin, sillä muovipussien käyttö Caffin myymälöissä on vähentynyt jo murto-osaan. Vuoden 2018 tasosta muovipussien käyttö on vähentynyt yli 80 prosenttia. Käytännössä ostoskasseissa on siirrytty kestokasseihin tai ostoskasseja ei käytetä juuri lainkaan.

Caffin lahjoituskohde Baltic Sea Action Group eli Elävä Itämeri säätiö. Säätiön tavoite on tuoda yhteen kaikki Itämeren suojelemiseksi tarvittavat tahot ja edistää niiden välistä yhteistyötä. Tätä kautta tavoite on edistää luonnon ja ihmisten hyvinvointia.

Elävä Itämeri on Ilkka Herlinin, Saara Kankaanrinnan ja Anna Kotsalo-Mustosen vuonna 2008 perustama voittoa tavoittelematon säätiö.

Miksi Itämeri?

Caffin perustaja Mia Nieminen sanoo, että Caffi halusi lähteä taistelemaan ympäristörasitusta vastaan. Itämeri valikoitui kohteeksi, koska se on yksi maailman saastuneimmista meristä:

”Kiitos kaikille Caffin asiakkaille. Tämä on ollut yhteinen projekti ja se jatkuu tästä eteenpäinkin.”

Miksi meri ja vesi?

Vesivarojen loppuminen ja veden laatu uhkaa elintarviketuotantoa maapallolla. Kahvin tuottajina ja kuluttajina meidän pitää huolehtia osaltamme maapallon vesien riittävyydestä. Paitsi kahvin viljelyssä vesi on keskeisessä roolissa, sitä se on myös kahvin uuttmisessa ja juomisessa. Peräti 98,5 prosenttia kahvijuomastamme on vettä. Hyvä vesi on kahvialalle elintärkeää.

Lue lisää veden merkityksestä.