Brasilialainen kahvi on tuhtia

Suomalaisille kahvin ystäville kaikkein tutuimpia ovat eteläamerikkalaiset kahvit, etenkin brasilialaiset. Maailman suurin kahvintuottaja kypsyttelee vuosittain kolmanneksen maailman koko kahvisadosta ja siksi Brasilian sää ja viljelyolosuhteet vaikuttavat aina maailmanmarkkinahintaan. Jokainen joka on juonut kahvia, on todennäköisesti juonut myös brasilialaista kahvia.

Yleisesti ottaen on selvää, että Brasiliassa määrä korvaa laadun. Kahvia tuotetaan siellä kahden miljoonan hehtaarin alueella ja pääosin tehokkaasti ilman varjopuita. Brasiliassa viljellään enimmäkseen arabicaa, mutta noin 30 prosenttia tuotannosta on robustaa. Kahvit luokitellaan siellä tarkasti ja niin viljelyyn kuin käsittelyynkin käytetään uutta teknologiaa. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana viljely on levittäytynyt erityisesti kohti pohjoista eli lähemmäksi päiväntasaajaa.

Yleensä brasilialaiseen kahviin voi liittää maininnan hyvästä painavasta suutuntumasta ja melko matalasta hapokkuudesta. Erityisen tuhteja ovat kuivaprosessilla käsitellyt kahvit. Kahvit ovat usein selvästi makeita ja jälkimaultaan suklaisia. Pähkinän ja kypsän hedelmän maut ovat myös tuttuja erityisesti hiukan puhtaamman makuisissa pestyissä ja puoliksi pestyissä brasilialaiskahveissa. Yleisimmin kahvit Brasiliassa ovat natural-käsiteltyä mundo novoa ja catuaita. Yhä enemmän viljellään myös icatun kaltaisia vastustuskykyisempiä nykyaikaisia arabica-lajikkeita.

Pehmeän maun ja paksun tuntuman vuoksi brasilialaisia kahveja käytetään erityisen paljon sekoituksissa. Valtaosa tavanomaisista kahvisekoituksista sisältää ainakin jonkin verran brasilialaista kahvia. Myös useiden espressosekoitusten perustana on brasilialainen arabica. Erityisesti Paranan ja Santoksen alueiden mieto ja tasaisen makuinen arabica on ollut myös robustaa sisältävien italialaisten espressokahvien vakiokomponentti.

Toki maailman johtavassa kahvimaassa kasvaa myös hyviä kahveja. Erityisesti Minas Geraisinin alueella on tiloja, jotka viljelevät menestyksellä sametinpehmeää yellow bourbonia. Parhaimmat ominaisuudet saadaan esiin nuorista puista, joiden hedelmistä saadut pienet pavut tuottavat kahviin myös hienon miedon hapokkuuden ja makeuden. Muutaman satokauden jälkeen hapokkuus alkaa kuitenkin vähentyä, jolloin kahvin laatu taantuu keskinkertaiselle tasolle. Brasiliasta tulee nykyisin myös erinomaisia mikroeriä, joiden olemus voi poiketa paljokin totutusta.