Pienpaahtimokahvia pienpaahtimosta

Pienpaahtimoita on syntynyt Suomeen nopeaa tahtia. Melkein kaikissa suurimmissa kaupungeissa on jo paikallinen pienpaahtimo ja pienpaahtimokahvia on siten saatavilla entistä helpommin. Noin 30 pienpaahtimon voimin syntyy laaja valikoima erilaisia kahveja.

Pienpaahtimokahvin ostaminen voi olla perusteltua jo esimerkiksi pelkästään paikallisuuden takia, mutta pienuus ei tarkoita sitä vielä automaattisesti, että kahvi on hyvää. Samalla tavalla kuin iso paahtimokin voi paahtaa laadultaan hyvää tai huono kahvia, myös pienpaahtimoissa on suuria eroja. Ne ovat myös erikoistuneet toistaan poikkeaviksi ja hyvän paahtimon tunnistaa siitä, että kahvin alkuperä tiedetään tarkoin. Useimmiten parhaat kahvit ovat pieniä eriä pieniltä tiloilta ja parhaat kahvit kasvavat korkealla, yli 1300 metrin korkeudella.

Pienpaahtimoista vakiintuneimpia ja volyymiltaan merkittävimpiä ovat helsinkiläiset Kaffa Roastery, Helsingin Kahvipaahtimo, Good Life Coffee ja Rost & Co. Helsingin ulkopuolella lohjalainen Kafetoria, lappeenrantalainen Lehmus Rostery, lahtelaiset Caffi ja Kahiwa Coffee Roasters, tamperelaiset Pirkanmaan Paahtimo sekä Mokkamestarit ja Jyväskyläläinen Paahtimo Papu sekä Turun kahvipaahtimo kuuluvat tähän vakiintuneiden pienpaahtimoiden ryhmään. Kaikilla näillä toimijoilla on toimivat verkkokaupat, josta kahvia saa tilattua kotiin postinvälityksellä ja useimpia kahveja on saatavana myös jälleenmyyjiltä.

Uusia paahtimoita on perustettu tiuhaa tahtia. Tarjonta sen kun laajenee. Tässä joitain kaupallisesti merkittävimpiä kotimaisia pienpaahtimoita ja lyhyesti, mitä ne itse sanovat itsestään.

Pioneerit avasivat latua uudelle

Mokkamestarit on pienpaahtimoiden pioneeri, joka on perustettu 1990. Paahtimolla on laaja kahvivalikoima mukaan lukien maustetut kahvit. Mokkamestareiden kahveja saa laajasti herkkukaupoista, erikoisliikkeistä ja ruokakaupoista. Paahtimolla on tehtaanmyymälä Ylöjärvellä ja myymälä Tampereella.

Porvoolainen Robert Paulig Rostery on Suomen vanhin pienpaahtimo, joka on syntynyt Roberts Coffee -kahvilaketjun yhteyteen, kun Pauligin kahvisuvun musta lammas Robert Paulig irtautui isosta Pauligista ja perusti oman yrityksen. Sittemmin Paulig Group on ostanut tosin tämän pienpaahtimon ja enää Robert’s Coffee -kahvilaketju jatkaa omillaan. Vaikka iso Paulig omistaa Robert Paulig Roasteryn, sitä on pidettävä pienpaahtimona. Se keskittyy kuitenkin lähinnä muutaman kahvisekoituksen tuotantoon kerrallaan, mutta siltä saa myös erikoiseriä.

Kaffa Roastery toimii Helsingin Punavuoressa, jossa on myös kahvila. Kaffa kertoo olevansa Suomen suurin pienpaahtimo ja sen kahveja saa laajasti myös päivittäistavarakaupoista ympäri Suomen. Se on perustettu vuonna 2009. Kahvivalikoima on laajahko ja vakiokahvien lisäksi löytyy sesonkiluonteisia erikoisuuksia ja tilakahveja. Paahtimo on erityisesti kunnostautunut kahvihankintojen läpinäkyvyydessä.

Caffi on pienpaahtimo, jolla on verkkokaupan lisäksi omia kahvikauppoja Pääkaupunkiseudulla. Toiminta on aloitettu jo vuonna 2006 Suomen ensimmäisellä kahviverkkokaupalla ja omalla kahvimyymälällä. Pienpaahtimo toimii nykyisin Lahdessa. Paahtimon tuottaa pääosin vaihtuvia pieniä erikoiseriä, vaikkakin valikoimassa on myös muutama vakiokahvi. Caffin kahvit on palkittu useissa yhteyksissä ja niillä on kilpailtu myös kansainvälisellä tasolla. Pääosin tilakahveista koostuva valikoima on laaja ja melko monipuolinen.

Lohjalainen Kafetoria Roastery on perustettu vuonna 2002. Kafetorian sydän on vahvasti Etelä-Amerikassa Perussa, sillä pienpaahtimon toinen omistaja on lähtöisin Perusta. Vaikka paahtimon tarjonta on laajaa, tämän pienpaahtimon ytimessä on suora yhteys viljelijöihin, etenkin Palomarin alueella Perussa. Pienpaahtimon lisäksi Kafetorialla on myymälä Helsingissä ja sen tuotteita saa melko laajasti ruokakaupoista.

Turun kahvipaahtimo on pienpaahtimo, joka paahtaa vain vaaleita paahtoja. Sillä ei ole pysyvää valikoimaa lainkaan vaan kahveja paahdetaan satojen mukaan. Tämä pienpaahtimo perustettiin 2009 ja siksi kuuluu kiinteästi Suomen erikoiskahvialan kehitykseen. Omistajat ja paahtimon kahvit ovat olleet mukana aktiivisesti kahvialan kilpailuissa viimeisen 15 vuoden.

Tampereella toimiva Pirkanmaan Paahtimo juontaa juurensa Porissa vuonna 2005 paahtotoiminnan aloittaneeseen Cafe Solo -kahvilaan, joka oli yksi ensimmäisistä pienpaahtimoista Suomessa.  Pirkanmaan paahtimolla on laaja valikoima, joka keskittyy keskipaahtoisiin kahveihin.

Haastajat 2010-luvulta toivat leveyttä

Vuonna 2016 perustettu lappeenrantalainen Lehmus Roastery on noussut suurempien pienpaahtimoiden kaartiin nopeasti. Sen kahveja saa laajasti K- ja S-ryhmän ruokakaupoista. Paahtimolla on suppea vakiokahvivalikoima ja sen lisäksi kausittain vaihtuvia erikoiseriä. Paahtimolla on Lappeenrannassa kahvila ja se on valittu kaksikertaa Helsinki Coffee Festivaalien järjestämässä nettiäänestyksessä Suomen parhaaksi paahtimoksi. Tämä idän pienpaahtimo tavoittelee ehkä monia muita voimallisemmin tavallista kahvikuluttajaa ja laajempia kansanjoukkoja sekä haluaa samalla riisua erikoiskahvien ympärillä olevaa mystiikkaa hiukan vähemmälle.

Helsinkiläinen Good Life Coffee Roasters on pienpaahtimo, jonka taustalla on osaavia ja kilpailuissa palkittuja baristoja. Paahtimon tuotanto on painottunut vaaleampiin paahtoihin vaikkakin myös espressoja löytyy. Vuonna 2014 perustetun pienpaahtimon valikoima on harkittu, mutta melko suppea kokeilijan näkökulmasta ja suunnattu ehkä hiukan jopa edistyneemmän kahviharrastajien suuntaan.

Rost & Co on helsinkiläinen pienpaahtimo, jonka taustalla on pitkään alalla toimineen ja Suomen espresso- ja erikoiskahvikulttuuriin vaikuttaneen Kaffe Centralenin henkilöitä. Rost & Co painottaa myös vahvasti hankinta- ja paahtotoimintaa vastuullisuusperiaatteisiin. Valikoimasta löytyy sertifioidut vakiokahvit ja niiden lisäksi joukko satokausien mukaan vaihtuvia kahveja.

Helsingin kahvipaahtimo on perustettu vuonna 2011, kun toinen Kaffa Roasteryn perustajista perusti oman pienpaahtimon. Helsingin kahvipaahtimon filosofia painottuu muita pienpaahtimoita enemmän valmistamaan korkeatasoisia ja tasalaatuisia sekoituksia. Paahtimo ja sen päiväkahvibaari sijaitsevat Helsingissä Teurastamon alueella.

Perulaistausta on myös kouvolalaisella Inka Paahtimolla, jonka toinen perustaja on kotoisin perusta. Inka on perustettu vuonna 2015 ja se paahtaa perulaisten kahvien lisäksi laajasti muitakin hyviä kahveja.

Jyväskyläläinen Paahtimo Papu on perustettu vuonna 2014 ja se on keskittynyt lähes yksinomaan luomukahveihin. Kahvivalikoima keskittyy myös vahvasti tummempiin paahtoihin ja tuhteihin makuihin.

Record Coffee Comppany on 2017 Kuopioon perustettu paahtimo, jonka toiminnan keskiössä on oman kertomansa mukaan hyvä kahvi ja musiikki. Pienpaahtimon taustalla on myös erittäin vahvaa kansainvälistä kahviosaamista, sillä yksi omistajista on Sambiassa 20 vuotta asunut kansainvälinen kahvivaikuttaja Taija Lublinkhof.

Lahtelainen Kahiwa Coffee Roasters on perustettu vuonna 2016 ja pienpaahtimon keskiössä on kahvien hankinta suoraan viljelijöiltä. Samalla prosessien läpinäkyvyyttä pidetään tärkeänä. Mielenkiintoinen yksityiskohta tässä pienpaahtimossa on se, että yksi paahtimon omistajista on formulakuski Valtteri Bottas.

Helsingin Pitäjänmäellä toimiva Warrior Coffee keskittyy lähinnä luomukahveihin ja muutenkin terveisiin elämäntapoihin. Paahtimon yhteydessä on myös kahvila.

Uusia tulokkaita riittää

Frukt Coffee Rosters on 2019 Turkuun perustettu pienpaahtimo, joka keskittyy pieniin kahvieriin. Se toimii Kakolanmäellä ja paahtimo pyrkii panostamaan myös omaan kahvinhankintaan suoraan tuottajamaista.

Vuonna 2019 perustettu lappeenrantalainen pienpaahtimo Makea Coffee tarjoaa kolmea peruskahvia ja niiden lisäksi pieniä eriä sesonkien mukaan. Paahtimolla on kahvila Lappeenrannan keskustassa.

Pienen kahvilan yhteydessä on myös Helsingin Lehtisaaressa oleva Maja Coffee. Se paahtaa hyvin pieniä eriä varsin laadukkaita kahveja. Valikoima on pieni ja vaihtuu koko ajan.

Vantaalainen Black Bean Roastery on keskittynyt erityisesti yhdistysten ja seurojen varanhankintakahvien paahtamiseen. Lisäksi paahtimon  kahveja on myynnissä joissakin Pääkaupunkiseudun ruokakaupoissa.

Tamperelainen 2017 perustettu Kahwe on pienpaahtimokentässä myös melko uusi tulokas, joka paahtaa vaaleasta tummaan paahtoon. Pietarsaarelainen Roger’s Coffee toimii lähinnä paikallisen FIIKA  Cafe & Companyn yhteydessä.

Abi Coffee on uusi 2020 Turun Kaarinaan perustettu paahtimo, jonka taustalla on Etiopiasta raakakahvia maahan tuova perhe. Valikoimassa on vain etiopialaisia kahveja. Pienpaahtimolla on hyvät yhteydet Etiopiaan ja tuottajiin siellä. Se hankkii kahvit suoraan ilman välikäsiä.

Helsinkiläinen Artisan Cafe on samannimisen kahvilan ympärille 2019 perustettu pienpaahtimo. Taustalla on osaavia baristoja ja uuttokilpailuista useampikin mestaruus. Kahvin hankinta tapahtuu eettisiä periaatteita noudattaen.

Holmen Coffee on helsinkiläinen pienpaahtimo, joka pyrkii etsimään pehmeämpiä ja vähemmän hapokkaita kahveja. Pienpaahtimon perustaja on lähtöisin Saksasta ja siksi fokuksessa on tuoda eurooppalaista henkeä suomalaisten kahvin juontiin. Kahveja on saatava Helsingistä useista kahviloista.

Porvoossa toimii Porvoon Paahtimo, joka tuottaa muutamaa vakiokahvia ja maustekahveja. Vaasalainen Tinto Roastery ja kouvolalainen Paahtimo Papulaari ovat uusia tulijoita paahtimokentässä.

Nähtäväksi jää, millaista kahvia näistä saa jatkossa.

 

Petri Nieminen

Kirjoittaja on Caffin omistaja (kirjoittaja on pyrkinyt listaamaan paahtimoita asiallisesti, vaikka on osallinen aiheeseen)